Mutta tässä, sanoisin

Mutta tässä, sanoisin, näissä Jeanninen kysymyksissä, piileekin villakoiran varsinainen ydin: ne syyt joita ihmisillä on antaa arvoa asioille ovat äärimmäisen arveluttavia; se on, jos kysymys Miksi? esitetään kyllin usein, havaitaan, että viimeinen päämäärä (joka, mikä on muistettava, antaa koko ketjulle sen arvon) on järjellä puolustamaton, loogisesti perustelematon.

Oletetaan Harrisonin sanovan, että hän antoi lojalisteille neljätuhtatta dollaria, koska hänen mielestään marxismi on parempi kuin fasismi tai kapitalismi. Miksi? Hän vastaa: ‘Jos päämääränä on sosiaalinen oikeudenmukaisuus, marxismi on paras keino siihen.’ Hyväksyen sinun hypoteesisi, miksi oikeudenmukaisuus on parempi kuin epäoikeudenmukaisuus? (Tässä hän saattaisi sanoa ‘Sen vain on’, kuten Haecker sanoi sen että ‘Elämän olemassaolo sinänsä on hyvä asia’, jossa tapauksessa olemme tekemisissä autuuttavien näkyjen kanssa emmekä voi esittää lisäkysymyksiä.)

‘Koska oikeudenmukaisuus on sivistyksen perusehto: jos haluaa sivistystä, on haluttava oikeudenmukaisuutta.’ Miksi sivistys on parempi kuin sivistymättömyys? ‘Sinun ei sitä pitäisi kysyä: kaikki ne asiat joita sinä todennäköisesti arvostat ovat mahdollisia ainoastaa sivistyneessä yhteiskunnassa.’ Väittelyn loppu, sillä olemme siinä mistä lähdimme.

Asian ydin on siinä, että jos-keino, erinomainen silloin kun tahtoo tehdä arvoarvostelmista päätelmiä, on puolustettavissa ainoastaan siihen asti kun näitä josia ei aseteta kyseenalaisiksi. Ne syyt joilla ihmiset panevat arvoa asioihin ovat aina lopulta (jos kohta eivät välttämättä välittömästi) arveluttavia, irrationaaleja.

Lyhyesti sanoen, ei ole mitään lopullista syytä sanoa mitään tärkeäksi tai arvokkaaksi; ei mitään lopullista syytä asettaa jotakin asiaa toisen edelle.

- John Barth romaanissa Uiva ooppera, WSOY 1972, s. 270-271 (lihavointi jp)