Ensiksikin minulla

Ensiksikin, minulla on lisää sanomista prinssi Hamletista. Sinä muistat että viimeistä edellisessä kappaleessa minä julistin herra Haeckerille, että jokaisen joka haluaa järjestää elämänsä rationaaliselle perustalle – jokaisen joka haluaa elää järkevästi – on ennen kaikkea muuta vastattava Hamletin kysymykseen, kysymykseen itsemurhasta.

Lisäisin vielä, että jos hän haluaa osakseen minun kunnioitukseni, hänen valintansa elämän puolesta täytyy perustua varmemmalle pohjalle kuin Hamletilla- että ‘omatunto tekee meistä kaikista pelkureita’: että itsemurhan valitseminen on tuntemattoman pahan valitsemista tunnetun sijasta. Tämä asenne (aivan samoin kuin Montaignen väitteet vallankumousta ja uudistusta vastaan) on, kuten prinssi myöntää, pelkästään pelkurimainen, ei järkevä.

Toisaalta, jos ihminen valitsee kuoleman, niin olkoon tämäkin valinta toki järkevämmin perusteltu kuin Hamletilla – se että vain pakenee ‘kurjan kohtalon ansoja ja nuolia’ on yhtä pelkurimaista kuin se että pelkää unia haudan takana.

Ei pidä luulla että minä olen mikään arvostelukyvytön itsemurhan kannattaja; sellainen yliyksinkertaistaminen tekee vastaväitteet liian helpoiksi. Minä vain olen sitä mieltä että niillä, jotka haluavat elää järkevästi, tulisi olla syyt siihen miksi he elävät, tai muuten tappakoot itsensä. Tämä on minun mielestäni järkevästi ajateltu, vai eikö ole?

- John Barth romaanissa Uiva ooppera, WSOY 1972, s. 230 (lihavointi jp)

En ollenkaan

‘En ollenkaan. Minä en sanonut että jokaisen pitäisi kehittää perusteltu katsomus. Mutta jos sitä aikoo, silloin on vastattava tähän itsemurhakysymykseen ennen kuin aloittaa mitään, se on ilmiselvä seikka. Jos haluaa puhua järkevästi, niin sen minä olen oppinut ettei pidä käyttää sanoja pitää tai täytyy ennen kuin on käyttänyt sanaa jos.’

- John Barth romaanissa Uiva ooppera, WSOY 1972, s. 24